JUOPPOKOULU osa 1, ohjeita oikeaoppiseen alkoholisoitumiseen

Jos haluat tulla esimerkilliseksi juopoksi, sinun on syytä muistaa muutama seikka. Sen lisäksi, että päihdettä tulisi nauttia runsaasti ja geeniperimän olisi hyvä olla kohdillaan, kunnon juopoilla on myös muita tunnistettavia ominaisuuksia. Listasin omalle juovan ajan toiminnalleni tuttuja piirteitä, joita kannattaa harjoittaa halutessaan kiitettävän arvosanan juoppokoulusta. Nämä piirteet yhdessä päihteen kanssa vievät Sinutkin varmasti kohti pohjaa.

VALEHTELE. Valehtele niin maan mahdottomasti kaikesta ja kaikille. Jos syystä tai toisesta et pysty tilanteessa valehtelemaan, niin pyri vähintään liioittelemaan tai vähättelemään asiaa. Puhu aina totuudesta ohi ja rakenna itsestäsi mahdollisimman epärehellinen kuva. Älä unohda itsellesi valehtelua. Se on alkoholismin yksi kulmakivistä.

SELITTELE. Peru mahdollisimman paljon menoja vedoten puhjenneeseen renkaaseen, lohjenneeseen hampaaseen, karanneeseen koiraan, kaverin mummon kuolemaan ja kännykkään, josta loppui akku. Päästä luovuutesi irti tässä kohtaa. Muista myös puhua paljon ristiin ja unohtaa, mitä olet kellekin huijannut. Jos sinun on pakko pitää kiinni tapaamisesta (se esimerkiksi mahdollistaa juomistasi) muista ainakin MYÖHÄSTYÄ. Kaksi kertaa vuodessa se on juoppokoululaisille pakollistakin, kelloja siirrettäessä. ”Ei vitsi mä jotenkin taas sekoilin, kun kelloja siirrettiin!”. Ihan sama mihin suuntaan. Selitys on sama.

Muista myös selitellä  juomistasi ja tilaa aina seuraavaa tuoppi sanoin ”No kai mä voin vielä toisen ottaa…”. Kerro myös masennuksestasi ja juo siihen. Ihmettele viinapöhöä sekä finninaamaa ja syytä menkkoja. Lihomista voit aina perustella kuivausrummulla, se kun kutistaa vaatteet. Työttömyydestäsi puhuttaessa pidä monologi liiton rahoista. Ole usein flunssassa aina kello 16 saakka. Ja käytä mahdollisimman paljon sitkun ja mutkun -sanoja!

SUUNNITTELE. Suunnittele saatanan paljon kaikkea. Maailmanympärimatkoja ja mökkireissuja. Kirjan kirjoittamista ja vuorikiipeilyä. Usko, että sinusta saattaa simsalabim tulla maikkarin mainospäällikkö ja vakuuta kanssajuomarit puhumalla mahdottomasti paskaa. Käytä vaikeita sivistyssanoja hämätäksesi heitä. Tähän paras miljöö on baaritiski arki-iltapäivisin. Ja jos sinullaon vielä työ, koita juoda se äkkiä alta! Jos kuitenkaan et ole vielä saanut kenkää, karkaa töistä aina tuntia aiemmin ja mene virkalookissa pubiin. Tietokoneen kanssa.

OLE ITSEKESKEINEN. Koita ajatella, että koko maailma pyörii sinun ympärillä. Vedä känni ja soittele surkeaa kohtaloasi kavereille. Arkiyöt ovat otollisinta aikaa. Suutu heille, kun he eivät jaksa kuunnella. Soita silloin äidille. Jos olet jo niin edistyksellinen juoppo, ettei enää äitisikään jaksa kuunnella sinua, mene facebookkiin ja räyhää siellä. Pyri myös ajattelemaan, että maailma olisi sinulle jotain velkaa.

KIERI ITSESÄÄLISSÄ. Sulloudu yksin sohvannurkkaan ja muista sammuttaa puhelin. Sitten voit aloittaa itkuvirren siitä, kun kukaan ei soita. Itsesääli on yksi parhaista janoa kasvattavista tunteista. Jos pystyt, muuta itsesäälivirsi vielä kostonhimoiseksi uhmaksi ja lähde raivojuomaan. Suosittelen sylkemään ympäriinsä kirosanoja ja kertomaan kuinka kaikki on aivan paskaa ja haluat kuolla! Tuon tunteen kanssa voisin suositella litran keskitäyteläistä chileläistä ja prikallisen fisushotteja.

AVAA LÄHIKAPAKKAAN PIIKKI. Huomaamattomasti ja ohimennen. Muista haukotella samalla. Se tekee iljettävästä kysymyksestä jotenkin rennomman. Kun pääty on auki, juo niin paljon kun napa vetää. Yksi piikki koskee vain yhtä iltaa! Muista myös tarjota tutuille. Nyt ei tarvi haukotella hiljaa, vaan huutaa niin että hengästyy. Minä maksan! Yritä myös maanitella tarjoilijaa myymään sinulle mukaan viiniä ja ole loukkaantunut, kun tälläkään kertaa se ei onnistunut. Ja mikä tärkeintä, maksa aamulla se piikki. Muista kertoa isolla roolilla, ettet ole eurokaan velkaa kenellekään ja hoidat viulusi ajallaan, piste. Mutta älä kerro sitä, että sähköt lähtee maanantaina.

SYYTÄ. Syytä työtä, työttömyyttä, puolisoa, sinkkuutta, ystäviä ja yksinäisyyttä. Kannattaa myös syyttää rahattomuutta ja juoda viimeisetkin. Lapsuus on myös hyvä syytöskohde, koska sellainen on meillä kaikilla. Lapsuuden syyttelyyn saat oivaa tukea myös terapiasta, jos pystyt vielä piilottamaan oman alkoholismisi. Muista sanoa, että nautit alkoholia ”ihan normaalisti kuten kaikki muutkin”. Mistä päästäänkin aasinsillalla seuraavaan.

MENE TERAPIAAN. Kerro siellä kauhukuvia lapsuudestasi, puhu separaatioahdistuksesta, tyhjän sylin syndroomasta, erityisherkkyydestä, hypomaniasta, masennuksesta ja muista itkeä paljon. Varo mainitsemasta sanallakaan alkoholista. Varaa terapiat aina tiistaiaamuiksi. Loppuviikosta olet liian iloinen esittääksesi traumojen rampauttamaa.

UHRIUDU. Kunnon mokat vaatii kunnon kevätjuhlaliikkeet! Hakeudu esimerkiksi psykiatriseen osastohoitoon! Ota sieltä mukaan nivaska diagnooseja ja selitä ongelmasi niillä. Älä mainitse missään kohtaa juomista, vaan kerro kaikille olevasi umpihullu. Ja jos joku v#tun kyylä ottaa juomisen puheeksi, muista vähätellä määriä. Jos se kyylä edelleen epäilee, suutu sille! Hyökkää! Käske sen pitää huoli omista asioistaan! Tai vaihtoehtoisesti istu alas ja itke. Kerro mitä kaikkea kurjaa käyt läpi ja kuinka kamala, arvoton ja hirveä ihminen olet. Säälin saatuasi kuivaa kyyneleet ja mene kaljalle.

RAIVOA ASIOISTA MIHIN ET VOI VAIKUTTAA. Kuten sää ja liikenneruuhkat, talven pimeys, kesän kuumuus, kaistanvaihtajat ja vastaantulevien autojen valot. Liian pitkät Ärrän jonot ja Kelan puhelinvaihde on myös oivia paikkoja menettää hermot. Äläkä unohda maahanmuuttopolitiikka! Ja jos näillä ei vielä saa kiukkumittareita kaakkoon, kysy koirapalstalta miksi sekarotuiset ovat terveempiä kuin rotukoirat.

ERISTÄYDY KOTIIN ja kaatokännää siellä. Selitä polleana kavereillesi, ettet sitten illalla enää jaksanutkaan lähteä mihinkään. ”Ei enää huvita pyöriä baareissa yhtään kun on jo ikää eikä toi juhliminen enää maistu…” Todellisuudessa olet sammunut säkkituoliin toinen kenkä jalassa, taksin numero näytöllä ja ulko-ovi auki. Yritystä on selkeästi kuitenkin ollut.

JUOPPOKOULU JATKUU OSASSA 2…


6 thoughts on “JUOPPOKOULU osa 1, ohjeita oikeaoppiseen alkoholisoitumiseen

Add yours

  1. Olen itse AA-lainen alkoholisti. Raittiutta 13 vuotta. Kirjoittamasi juttu on yksi parhaimmista alkoholismia käsitteleviä juttuja joita minä olen lukenut. Ehkä jopa paras. Kuvaa minua sataprosenttisesti.

    Tykkää

    1. Kiitos paljon Jenna! Se on todella hämmentävää, miten samankaltaisista sairauksista onkaan kyse! Kiitos sinun ja ulostulosi sekä riippuvuushoitokeskus Maivitan -nyt mullakin on ymmärrys, mitä peliriippuvuus pahimmillaan on. Vakava ja hoitamattomana hautaan johtava sairaus. Tämä on aihe, mitä kannattaa jakaa. Ihmiset ihan liian vähän tietävät vielä asiasta.

      Tykkää

  2. Hahaa, osui ja upposi! Näinhän se juuri menee. Yksi raskaimpia asioita riippuvuuksissa on se häpeä ja itseinho mitä kaikki nuo mainitsemasi syyt synnyttävät. Se vuorostaan johtaa siihen, että vaati todella paljon rohkeutta tunnustaa muille, mitä vastaan taistelee. Tässä olisi paljon tehtävää yhteiskunnan tasolla.

    Tykkää

    1. Syyllisyys ja itseinho on ihan hyviä tunteita -juodessa.
      Ilman niitä ihminen ei raitistu.
      Mutta tällain toipuessa niistä kannattaa koittaa päästää irti, vaikka se on pirun vaikeaa.
      Itse olen tehnyt juodessa niin juntteja juttuja, että mietin mitä hävettävää mulla nyt enää on, kun en juo.
      Kiviä taskuun vaan, jos joku haluaa heitellä.
      Ei ne enää osu tai uppoa samalla tavalla.
      Kun pelko paljastumisesta poistuu ja elää joka solullaan rehellisesti, niin syyllisyys, ahdistus ja häpeäkin alkaa poistumaan.
      Eilistä ei kukaan voi muuttaa. Tänään päätetään se, että tehdään huomiseksi parempaa muisteltavaa.
      Anna aikaa itsellesi ja muista ympäröidä itsesi muilla toipuvilla❤️ vertaistuki👍🏼 se pelastaa❤️

      Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggers like this: