KUUDEN PROMILLEN KUIVAHUMALA ja maailmanlopunmeininkiä

Voihan vuosi ja risat, että tukisti! Sieltä se tuli taas. Seitsemäs aalto. Otti linkoukseen, kasteli hiellä läpimäräksi ja laittoi pidättämään hengitystä. Enää se ei pitänyt otteessaan kuin päiviä. Ehkä viikon. Vai enemmänkin? Ajantaju tahtoo hävitä, kun on kehässä viinapirun kanssa ja miettii montako erää tätä matsia onkaan jäljellä? ”Kaksi vasenta suoraa ja yksi oikea koukku”,... Continue Reading →

Olenkohan mä juoppo?

Mietin sitä ensi kertaa jo teininä. Tai ainakin aavistin, että tässä on jotain hämärää. Elämä oli muuttunut ensikännistä lähtien perjantain palvomiseksi ja pussikaljoittelun suunnitteluksi. Päihde oli alkanut pyörittämään ajatusta. Milloin, missä ja kenen kanssa? Muuta ei enää mahtunut. Viinapiru otti heti hentoisen otteen tukastani ja alkoi päättämään puolestani. Mietin murheellisena minne oli kadonnut se viaton... Continue Reading →

Beverly Hills-psykoosista pullonpohjalle

Muistan joskus parikymppisenä pohtineeni, ettei maailmasta löydy sellaista summaa millä lopettaisin juhlimisen. Rakastin pitää hauskaa. Rakastin pitää sitä paljon enemmän kuin muut ystäväni yhteensä. Rakastin korkokenkiä ja kiharapilviä, taksimatkoja ja siiderin tahrimia tanssilattioita. Yökerhojen tuoksua ja sitä yhteenkuuluvuudentunnetta, minkä humala sai aikaan. Se oli hauskanpito ilman huolta. Profiilinryhmän pilettämistä. Kalliita hotelleja ja hyvännäköisiä miehiä, laatuviinejä ja... Continue Reading →

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑